Pennut

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on tytöt05.jpg

Suomessa rekisteröityjen pentujen kasvattaminen vaatii Suomen Kissaliiton kasvatuskurssin käymisen ja kasvattajanimen anomisen – kasvattajanimi maksaa 150 euroa ja kasvatuskurssi joitain kymppejä. Kissaliiton rekisteriin pentujen rekisteröinti maksaa vain 30 euroa / pentu, joten raha ei ole mikään peruste rekisteröimättömien pentujen tekemiselle.

Suomen Kissaliitto kuuluu FIFé:n (Fédération Internationale Féline) alaisuuteen. FIFé on kattojärjestö, jonka alta löytyy siihen kuuluvien maiden omia kissajärjestöjä tuomareineen, kasvattajineen ja rotuyhdistyksineen. Suurin osa Suomen rotukissojen pennuista rekisteröidään Kissaliiton rekisteriin ja ne tunnistat SK LO tai SK RX -alkuisista rekisterinumeroista. Kissaliiton rekisteriin rekisteröidyt pennut tulee rekisteröidä ennen luovutusta, joten pennulla on aina oma rekisterikirja.

FIFén lisäksi on myös muita kattojärjestöjä olemassa ja jonkun verran näiden alaista toimintaa löytyy Suomestakin. USA:sta lähtöisin olevaa kissajärjestöä CFA:ta (The Cat Fanciers’ Association) edustaa Suomessa Cat Fanciers of Finland. Myös TICA (The International Cat Association) on Suomessa edustettuna Finticat-yhdistyksen toimesta.

Yhdistyksen asettama suositushinta cornish rex -lemmikkipennulle on 1000-1100 euroa. Ostaessasi cornish rexin pennun Cornish rex ry:n kasvattajalistalla olevalta kasvattajalta on pentu rekisteröity ja sillä on virallinen rekisterikirja. Pentu on vähintään kahdesti rokotettu, mikrosirutettu, terveystarkistettu ja tarkistuksesta on eläinlääkärin allekirjoittama todistus ja pennun molemmat vanhemmat ovat virallisesti sydänultrattuja. Vanhempien sydänultratulokset löytyvät joko Omakissa-järjestelmästä tai Pawpedsistä.

Kissanpennun luovutusikä on aikaisintaan 14 viikon iässä.

Aikuiset kodinetsijät

Tällä sivulla yhdistyksen jäsenet voivat ilmoittaa, mikäli etsivät aikuiselle kissalleen uutta kotia. NALA JA RIEMU ETSIVÄT LOPPUELÄMÄN KOTIA (lisätty sivuille 14.2.2023)Kaksi Derekaz-matamia etsii uutta loppuelämän kotia, kodista jossa mieluiten ei ole muita kissoja. Kissoja kunnioittavat koirat on ok. Ruskeatäplikäsvalkoinen Derekaz Zyra ”Nala”, s. 17.4.2014 ja tyttärensä suklaatäplikäs Derekaz The Siren of Temptation ”Riemu” s. 26.5.2017 …

Pentulista

PENNUT Omaa kotia etsii uros- ja naaraspentu (lisätty listalle 22.5.2023)Syntyneet 15.2.2023uros Riverside-eye’s Noah Wrangell (CRX n 01 21 62, ruskeatabbyvan, kuvassa ylempi)naaras Riverside-eye’s Narine Dotsero (CRX g 01 21 33, sinikilpikonnatabbyvan, kuvassa alempi)i. Riverside-eye’s Idaho’s Hot Boy (CRX a 01 21 64)e. Riverside-eye’s Heavenly Freija (CRX f 02 21 33)FI*Riverside-eye’sNokiaPia Kantopiakanto@hotmail.compuh. 040 7596 181 Kannattaa …